Marjo Kujalan kommentti

Lyhennelmä esitetty Siipipyörässä 3-2017

JUMALAN SANA EI MUUTU

Jeesus Kristus on sama eilen ja tänään ja iankaikkisesti. (Hebr. 13:8)

Arto Auranen kirjoitti Siipipyörässä numero 2/2017 aikamme muutoksista ihmisten hengellisellä kentällä. Yhteiskuntamme on maallistunut ja kristinusko ei enää kiinnosta ihmisiä samalla tavalla kuin ennen. Kristinuskosta on tullut vain yksi vaihtoehto muiden uskontojen joukossa. Kuitenkin Jeesus sanoo olevansa ainut tie Jumalan luokse. Jos tämän asian joku uskova uskaltaa sanoa ääneen, hänet teilataan heti ja hän saa osakseen arvostelua sekä tuomitsemista. Kaikkea muuta suvaitaan, mutta ei perinteistä kristinuskoa.

Omassa elämässäni koen tätä usein. Viime aikoina Jumala on onneksi opettanut minua, että minulle on ihan luvallista se, että tämä alituinen teilaaminen saa tuntua pahalta. Nuorempana ajattelin, että tämä tunne on jotenkin väärin. Nykyään kuitenkin ymmärrän, että Jumala ei vaadi meiltä sitäkään, että tuntisimme sisäistä rohkeutta silloin, kun meidän uskoamme arvostellaan. Kuitenkin saan pitää Jumalan sanaa esillä ja luottaa siihen, että se joskus kantaa hedelmää. Paavali kehoittaa meitä rohkeasti tunnustamaan uskoamme ja astua esiin sopivalla sekä sopimattomalla ajalle ja kertomaan Jeesuksesta. ( 2Tim. 4:2) 

Raamattu puhuu siitä, miten maailma muuttuu viimeisinä päivänä. ”Sillä aika tulee, jolloin he eivät kärsi tervettä oppia, vaan omien himojensa mukaan korvasyyhyynsä haalivat itselleen opettajia ja kääntävät korvansa pois totuudesta ja kääntyvät taruihin.” (2Tim. 4:3-4) Näinhän juuri nykyään tapahtuu. Missä tahansa, kun kerron uskostani, minulle sanotaan: ”No mutta tuo on sinulle sopiva. Jos se tuntuu hyvältä sinusta, niin onhan se tosi hyvä asia sinulle. Minä uskon omalla tavallani.” Maailmamme on uskontojen tori, josta jokainen haalii itselleen sopivat ja mukavimmalta tuntuvat uskot ja uskomukset. Tämän asian toteamiseksi riittää vain käveleminen Helsingin asematunnelissa, missä Hare Krishnat, Jehovan todistajat ja muut uskonnot etsivät sulassa sovussa omia käännynnäisiään. Se on totta, mikä tuntuu hyvältä. Perinteisiäkin kristittyjä onneksi välillä tuolla tunnelissa tapaa.

Myös kristinusko tuntuu jakaantuvan yhä selvemmin perinteisen kristinuskon tunnustajiin sekä erilaisiin uuskarismaattisiin suuntauksiin. Menestysteologia imee mukaansa yhä enemmän kristittyjä ja kristinusko nähdään vain keinona menestyksen sekä omien toiveiden tavoitteluun. Kristitty, joka kulkee kaitaa ristin tietä ja tyytyy siihen, mitä hänellä on, koetaan vanhanaikaiseksi sekä uskoltaan puutteelliseksi. Kuitenkin Raamattu meitä kehoittaa: Älkää korkeita mielitelkö, vaan tyytykää alhaisiin oloihin” (Room. 12:16) Itse uskon, että juuri tämä perinteinen kristinusko, missä ei haalita itselleen suuria, on se usko, joka on kristittyjä vuosisadat kantanut ja vienyt eteenpäin ristin tiellä. Miksi siis nykyajan kristitty voisi vaatia itselleen enemmän? Millä oikeudella? Tätä mietin usein. Toki Jumala meitä tässä ajassakin monessa asiassa auttaa ja siunaa, mutta tähän me emme voi uskoamme perustaa ja vaatia Jumalaa antamaan meille sitä, mitä me haluamme. Kaikessa meidän on loppujen lopuksi kuitenkin nöyrryttävä Jumalan eteen ja sanottava,että tahtokoon sinun tahtosi, ei minun.

Kristityn elämään kuuluvat vaikeudet, sairaudet ja heikkoudet. Minulta on usein, varmaankin ihan vilpittömästi, kysytty: ”Miksi ihmeessä sinä edes olet uskossa, kun sinulla on noin vaikeaa?” Mitäpä tähän sitten vastaisi. Itse en asiaan muuta vastausta keksi kuin sen, mitä Pietarikin totesi Jeesukselle, kun Jeesus kysyi häneltä, että tahtooko hänkin mennä hänen luotansa pois. Pietari totesi tähän: ”Minne minä sitten menisin? Sinulla Jeesus on ikuisen elämän sanat. ”(Joh: 6:68)

Olen elämässäni kokenut, että Jeesus on elävä Herra ja Vapahtaja. Hän on ainut tie pelastukseen ja häntä haluan seurata. Hän on kuollut minun syntieni puolesta ristillä ja sovittanut minun syntini. Ilman Häntä minulla ei ole mitään.

Tämän totuuden äärellä olen asettanut luottamukseni Jumalaan. Vaikka ulkoisesti ei näytä useinkaan yhtään siltä, että Jeesus ja hänen sanansa kiinnostaisi ihmisiä, niin silti en voi tietää, mitä ihmisen sisällä liikkuu. Minä uskon edelleen, että Jeesuksella on nykyajankin ihmiselle sanottavaa ja tarjottavaa. Omalla paikallani voin edes joskus kertoa jollekin Jeesuksesta ja todistaa hänestä. Jumalan sana ei kuitenkaan tyhjänä palaja, tähän voimme luottaa.

Olen paljon pohtinut sitä, miten Rautatieläisten kristillinen yhdistys voisi toimia tässä muuttuvassa ajassa. Ensimmäinen asia on tietenkin se ruohonjuuritason toiminta, mitä jokainen teemme omassa elämässämme voimiemme ja mahdollisuuksiemme mukaan. Toinen asia, mitä mielessäni pyörittelen, on se, että meidän olisi mentävä sinne, missä ihmisetkin ovat. Harva uskomaton enää vapaaehtoisesti astuu kirkkoon paitsi häämarssin tahdissa morsian käsivarrellaan. Mielestäni meidän pitäisi mennä sinne, missä rautatieläiset liikkuvat ja kokoontuvat ja tällaisissa paikoissa tuoda esiin kristillistä sanomaa. Pohdittava asia sitten onkin, että missä he liikkuvat ja miten voisimme siellä heitä kohdata. 

Myöskään esirukouksen tärkeyttä ei saa unohtaa. Tätä voimme tehdä jokainen siellä missä olemme. Olkoon rukouksemme se, että moni voisi löytää omassa elämässään sen raiteen, jossa kulkee juna, jonka kuljettajana on Jeesus. Tämä juna vie varmasti perille.

Tämän kaiken nyt hyvin vajavaisena kirjoitan. En ole mikään rohkea suuri uskonsoturi, vaan tavallinen duunari, jolla on omat virheensä ja heikkoutensa, usein erittäin näkyvätkin. Onneksi kuitenkin Jeesus on heikoissa väkevä ja häneen turvaten minäkin omaa kaitaa tietäni kuljen.

Siunausta ja voimia kaikille!

Terveisin Marjo Kujala, konduktööri, Helsinki